sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kottikärryt ja kaivinkone

Maansiirtohommia

Kauhat kyytiin ja menoksi.
Helteisen viikonlopun teemana on ollut kottikärryily kotipihalla ja pohjien tekeminen mökkitontilla.

Minä olen ajanut kottikärryjä, perustanut penkkiä kurpitsoille ja kärhöille. Joriinit nostettiin kellarista ja komeaa kukkaloistoa odotetaan. Istutin tällä kertaa mukuloita perinteisen paikan lisäksi kahteen muuhun penkkiin.

Ja voi, nyt ne ovat täällä - punkit. Naapurin pikku koira oli sellainen nenäänsä kotipihalta saanut.




Kukkaisrintaman viikonlopun hurmuri on Vanhapoika. Tai kukkii niitä kaksikin.

Vanhanpojan keväthurmio
Illan kruunasi ystävän soitto - haluatko mansikantaimia. En voi vastustaa. Taisin niille hyvän kasvupaikan tänään jo valmistella vaikken mansikoista mitään vielä tiennyt. Ehkä hommaan niille Biolanin Mansikkamaa -säkin. Tiedä vaikka veisin ensi kesänä datsalle.






1 kommentti:

  1. On komiat vanhatpojat!
    Kuulostaa sille että istutusalueet lisääntyy.... minne kärhöt tulee?
    Kuules, nyt on meillä kasvihuone pystyssä, viikonloppuna urakoitiin. Jes.

    VastaaPoista